Skip to content
Oona Tynkkynen27.1.2020 12:51

Kasvuyrittäjän ei tarvitse pärjätä yksin - Ceili Oy

”Jokainen yritys ja yrittäjä tarvitsee tukea kasvun rakentamiseen”, Yritystehtaan hautomossa toimivan Ceili Oy:n toimitusjohtaja ja pitkänlinjan yrittäjä Sami Kettunen sanoo.

16 henkeä työllistävä Ceili toteuttaa asiakkailleen Salesforce-teknologiaan pohjautuvia digitalisaation ratkaisuja.
”Ratkaisuidemme avulla asiakkaat voivat hoitaa esimerkiksi asiakkuudenhallinnan (CRM), digitaalisen markkinoinnin sekä asiakaspalvelun. Kaikki nämä voidaan toteuttaa samalla Salesforce-alustalla”, Kettunen kertoo.

Ceilin perustajilla on pitkä, lähes kahden vuosikymmenen kokemus, digitalisaatiosta ja tietojärjestelmien rakentamisesta liiketoiminnan tueksi. Vaikka Ceilin takana ovat pitkään yrittäjinä toimineet miehet, hakeutuivat he mukaan Yritystehtaan hautomoon syksyllä 2019.

”Haemme vahvaa kasvua tulevina vuosina ja kasvuhautomosta saamme tärkeän tuen kasvutarinamme rakentamiseen. Yritystehtaan hautomossa on monipuolista osaamista omaava tiimi tukemassa kasvuyrittäjiä”, Kettunen kertoo.

Ceilin missio on tuoda maailman parhaat myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun työkalut suomalaisten yritysten käyttöön.

”Näin voimme edistää asiakkaidemme myyntiä ja kasvua sekä vahvistaa sisäistä tehokkuutta.”

Hautomosta tukea bisneksen ja yrittäjän kasvuun

Sami Kettunen kertoo, että hautomosta Ceili on saanut tukea kasvun suunnitelmille, ydinviestien hahmottamiseen, markkinoinnin suuntaamiseen sekä yrittäjien jaksamiseen.

”Yritystehtaan Performance Program on johtanut siihen, että olemme monipuolisesti kiinnittäneet huomiota liikuntaan ja lepoon. Hyvä käytännön esimerkki arkiliikunnan tehostamisesta on portaiden käytön merkittävä lisääntyminen toimistorakennuksemme seitsemänteen kerrokseen. Levon suhteen olemme pyrkineet lisäämään unen määrää, jotta pystymme antamaan vielä paremman panoksen työhömme kuin ennen,” Kettunen sanoo.

Kokenut yrittäjä muistuttaa, että yrittäjänä on tärkeää muistaa, ettei yrittäjän tarvitse pärjätä yksin, vaan avun pyytäminen myös paljon kokeneena on hyvästä.

”Omalle taipaleelle kannattaa ottaa avuksi huippuammattilaisia ja sen vuoksi suosittelen hautomoon hakemista muillekin”, Kettunen sanoo.

Ceili Oy on yksi Yritystehtaan hautomoasiakkaista. Esittelemme blogissamme muun muassa Yritystehtaan Hautomossa mukana olevia tiimejä sekä kerromme heidän ajatuksiaan hautomossa mukana olemisesta.

avatar

Oona Tynkkynen

sisällöntuottaja #some #graafinensuunnittelu #viestintä oona@yritystehdas.fi 0400 249 616

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT