Skip to content
Katriina Lahtinen27.11.2019 15:09

Tiimiesittely: Katriina Lahtinen - palvelumuotoilun Sense Making -lady

Katriina on suomalaisen palvelumuotoilun esitaistelija ja Sense Making -lady, joka tykkää tehdä asioita näkyväksi. Katriina saa usein vastata kysymykseen siitä, mitä palvelumuotoilu on? Katriina on palvelumuotoillut liikaa ja toisinaan liian aikaisin, mutta vienyt yhtä lailla maaliin osuvia vetoja ja vientiavauksia useille teknologiayrityksille. Katriina haluaisi rohkaista ihmisiä kokeilemaan rinnakkain käytäntöä ja tutkimusta palvelumuotoiluprojekteissa. Lisäksi hän haluaisi kannustaa itseään ja muista näkemään asioita huumorin kautta. Itse hän aikoo repiä iloa tulevan vuoden aikana osallistumalla uudelleen ylioppilaskirjoituksiin – mitokondriot ja soluhengitys kun ovat Katriinasta niin rentouttavia iltasatuja - kemiaa ja fysiikkaa unohtamatta.

Mikä on taustasi?

Olen loputtoman kiinnostunut systeemeistä, siitä miten kaikki toimii. Kotitiimissäni olen lentäjä, perhe on maadoittaja. Työssä se näkyy niin, että olen luova ja nälkäinen tuloksille. Takaoveni on aina auki maailmalle, jos kutsu käy. Olen valmistunut nykyisestä Aalto-yliopistosta muotoilijaksi ja tehnyt suurimmaksi osaksi koko työurani yritysmaailmassa.

Olen lähtöisin duunariperheestä, muotoilijaksi ja konseptien rakentajaksi olen ohjautunut omasta luovuuden palostani. Vaikka en ole toiminut yrittäjänä, olen aina työskennellyt yrittäjämäisesti. Olen tehnyt tuotesuunnittelua, kehittänyt, muotoillut, miettinyt tuotesuojausta, vientiä ja kokonaisten tuoteryhmien palvelumuotoilua. Tässä työssä on oltava hyvin joustava mieli, sillä tarkasteltavaa asiaa on oltava valmis ensin laventamaan, sitten kiteyttämään ja taas laventamaan uusien ratkaisumahdollisuuksien toivossa. Oman tiedon varassa ei voi vyöryttää prosessia maaliin.

Palvelumuotoilua ei voi oppia kursseilla, sitä opitaan tekemällä. Kokeileminen ja käytännön sekä tutkimuksen rinnakkain kuljettamisessa meillä suomalaisilla on vielä oppimista. Lisäksi haluaisin omalla työlläni vaikuttaa siihen, että jokaisessa keskisuomalaisessa yrityksessä olisi henkilö, joka osaisi ostaa palvelumuotoilua tarvittaessa.

Tiimin jäsenenä olennäkemyksiä tuottava, näennäisen puhelias, mutta myös tarkkailija. Olen tiimissä parhaimmillani. Rakennan aina itselleni tiimin. Haluan tsekata omaa ajattelua muiden kautta.

Olen hyvä sietämään epävarmuutta ja ymmärtämään erilaisuutta. Onnistumiset ja hyvät vedot yritysmaailmassa ovat tuoneet varmuutta myös tietää, milloin on hyvä puuttua tiimin dynamiikkaan ja milloin vetäytyä.

Muotoilulle ominaisesti liikun kehittäjän roolissani itsekin kolmessa tasossa: historiaan pohjaten, tulevaisuuteen luodaten ja nykyisyyteen soveltaen. Ja ainakaan tahtotiloihin en jää pyörimään, vaan kokeillen eteenpäin!

 

FAKTALAATIKKO:

Ydinosaaminen:

Luovuus, projektinhallinta, työryhmien ristiinpölyttäminen.

Aikaisemmat työnimikkeet:

service design lead, product manager, service designer, business development manager

Saavutukset:

Lappset yrityksessä veimme radikaalin tuoteinnovaation Suomen Lapista maailmalle vuonna 2005. Interaktiiviset ulkoleikkivälineet ovat nyt arkea, mutta silloin olimme uranuurtajia niiden kehittämisessä. Lähdin Rovaniemelle yksin pieni lapsi kainalossa ja pääsin heti kiinni kansainvälisiin projekteihin ja opin, että rohkeasti eteenpäin menevä yritys voi satsata tulevaisuuteen.

Polarilla vastasin kansainvälisestä projektista, joka vei suomalaisen Polarin tuotteen Kiinaan. Koko prosessin kuljettaminen teknisesti ja tuotesuojan sekä myynnin kannalta oli iso ponnistus. Olen ylpeä, että tein sen Polarille.

Olen iloinen myös, että olen saanut tuottaa lisäarvoa palvelumuotoilun avulla sähköverkkoyhtiöihin Norjassa ja Suomessa. Näimme tiimin kanssa vakaasti mahdollisuudet, mitä muotoilu voisi tuoda sähköverkkoalalle ja näytimme kyntemme projektissa.

Saavutuksiini kuuluu myös kaksi tolkullista poikaa ja mies.

Mikä on ollut suurin oppisi?

Kun tuntuu vaikealta, huumori auttaa. Asiat saattavat olla vakavia, mutta ihmisenä toisillemme oleminen on tärkeää. Huumorin kautta asioiden näkeminen sekä myönteinen asenne ovat tärkeitä elämässä.

Mikä on supervoimasi?

Minulla on malttia hahmottaa tilanteet kokonaisuudessaan, olla runnomatta väkisin tiettyyn suuntaan. Siihen vaaditaan ongelmanratkaisukykyä ja luottoa siihen, että itse hetkessä on ratkaisun avaimet.

Mikä on voimalauseesi?

Työ kiittää tekijäänsä.

Mitä muut eivät sinusta tiedä?

Osallistun uudelleen ylioppilaskirjoituksiin lukioikäisen poikani suostumuksella seuraavan vuoden aikana. Olen kiinnostunut biologiasta ja kemiasta sekä haluan oppia uuden kielen englannin lisäksi. Mitokondriot, soluhengitykset ja kromosomimutaatiot… Opiskelu on niin rentouttavaa!

--------------------

Katriina toimii Demola Jyväskylän vetäjänä. Tutustu koko Yritystehtaan tiimiin.
avatar

Katriina Lahtinen

palvelumuotoilija & palvelumuotoiluvalmentaja #palvelumuotoilu #asiakasarvo #haasteet #tulevaisuus katriina@yritystehdas.fi 040 529 5783

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT