Skip to content
Oona Tynkkynen2.9.2020 12:58

Tiimiesittely: Oona Tynkkynen - viestijä villasukissa

Oona on Yritystehtaan tasapaino ja Zen-tyyppi. ”Mie” ja ”sie” kajahtaa tarvittaessa kovaankin ääneen, mutta enimmäkseen Oona käyttää viestintäkoordinaattorin työssään kahta korvaa. Hirmu ihanaksi tyypiksi kuvailtu Oona on lempeä persoona, jolla on aina päivän asuun sopivat villasukat jalassaan. Itsensä kehittämisestä kiinnostunut Oona kuvailee itseään hyvällä tavalla tuoreeksi tulokkaaksi ja löytää siksi uusia reittejä vanhojen kaavojen sijaan.

Mikä on taustasi?
Mie oon sydämeltäni ikuinen maalaistyttö. Miun juurilla Punkaharjulla on hirvittävän suuri merkitys. Sieltä kumpuaa miun vahva tekemisen asenne, rakkaus luontoon ja maanläheisyys – ja varmaan myös huumoritaju. Rakastan tehdä työtä ja oppia kädet savessa, enkä pelkää työntekoa.
Olin kahdeksannella luokalla, kun sattumien kautta aloin kirjoittamaan paikallislehteen. Lehteen kirjoittaminen lähti leviämään lumipallon lailla ja pian tein töitä toimittajana ja valokuvaajana sekä taitoin siinä samassa meidän lehdet painoon ilman päiväkään koulutusta – tai no olinhan mie peruskoulun käynyt. Toimittajan työssä minua kiehtoivat persoonat ihmisten takana. Olin elementissä, kun sain tehdä syväluotaavia henkilökuvia. Persoonat kiehtovat minua edelleen ja on ihan parasta nähdä, kun ihminen on innoissaan omasta jutusta ja hän saa sen tartutettua minuun tai johonkun muuhun.

Rakkaus tekemällä oppimiseen vei miut lopulta Tiimiakatemialle, josta valmistuin viime jouluna hyvin arvosanoin ja stipendin kera. Sinä aikana innostuin muun muassa kirjoittamaan ja taittamaan kirjan sekä toimimaan kahvilayrittäjänä – leivon varmasti tämän tiimin parhaat korvapuustit, vaikka he eivät sitä vielä tiedä!

Visuaalisuus, tarinat, henkilöbrändit ja yrittäjämäinen asenne saavat minut syttymään - ja mikä olisi parempi paikka innostua kuin Yritystehdas? Viestintäkoordinaattorin työssä pääsen toteuttamaan itseäni ja luovuuttani niin kirjoittamalla kuin visuaalisen suunnittelun ja tapahtumien järjestämisen kautta. Nuorimpana Yritystehtaan tiimin jäsenenä ja vasta valmistuneena minulla on vielä läheinen suhde opiskeluun ja tunteeseen, kun idean potentiaalia ei välttämättä itse tunnista. Haluan kannustaa ihmisiä löytämään oman sisäisen yrittäjän ja yrittäjämäisen asenteen. Mikä vain on mahdollista, jos uskaltaa kokeilla.

Olen herkkä. Miulla ei ole halua olla se, joka saa sanottua oman asiansa kaikista kovimpaan, vaan mieluiten kuuntelen herkällä korvalla ja hahmotan kokonaiskuvaa, jonka jälkeen pyrin rakentamaan kaikkia miellyttäviä ratkaisuja. Olen tehokas ja tunnollinen toteuttaja, joka vie sovitut asiat loppuun huolella. Haluan perehtyä asioihin hyvin ennen kuin alan päätä pahkaa hommiin, jotta hyvään lopputulokseen päästäisiin mahdollisimman sujuvasti. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Olen myös hyvä pikkutarkkuutta vaativissa hommissa. Tiimissä olen luotettava tiimipelaaja sekä tasapainon ja uusien kulmien synnyttäjä. Olen vasta siirtynyt opiskelijaelämästä työelämään, mutta juuri siksi monet sanovat, että on todella virkistävää puhua juuri minun kanssani, sillä en ole kangistunut kaavoihin, vaan olen avoin mahdollisuuksille.

FAKTALAATIKKO:

Ydinosaaminen:

Monipuolisuus, viestintä, kirjoittaminen, ihmissuhdetaidot, henkilöbrändit, hyvä kuuntelija, halu kehittyä.

Aikaisemmat työnimikkeet:

Toimittaja, freelancer-toimittaja, valokuvaaja, somevastaava, kahvilayrittäjä, assistentti

Saavutukset:

Pääsin lukioikäisenä toimittajana festareille toimittajaksi haastattelemaan ja valokuvaamaan isoja yhtyeitä kuten Haloo Helsinkiä. Seuraavana vuonna avautui paikka festareiden virallisena valokuvaajana ja somevastaavana. Kokemus oli huikea.

Valmistuminen stipendin arvoisesti Tiimiakatemialta.

Mikä on ollut suurin oppisi?

Tunnista oman jaksamisen rajat. Elämää ei saa rakentaa yhden kortin varaan. Pitää olla useita mielekkäitä asioita elämässä, koska, jos se yksi kortti romahtaa, ei jää mitään. Vapaa-aikaa ei saa unohtaa, vaikka olisi kuinka tunnollinen.

Mikä on supervoimasi?

Kyky toimia monenlaisten ihmisten kanssa. Olen herkkä ja empaattinen sekä osaan kuunnella. Ehkä se salaisuuteni on superihanuus?

Mikä on voimalauseesi?

Älä koskaan anna kenenkään kohdella sua niin kuin sä olisit joku vaaleanruskea karnevaalikeksi. Sä oot hei pinkki karnevaalikeksi.

Mitä muut eivät sinusta tiedä?

Pidän aina villasukkia. Olen villasukkafani ja kotoa löytyy aina asuun sopivat villasukat! Miulla on kotoisa olo villasukissa, ja monet nauravat, että miten kesähelteilläkin voi tepsutella villasukissa. Miusta ihan hyvin.

--------------------

Oona on Yritystehtaan sisällöntuottaja. Tutustu koko Yritystehtaan tiimiin.
avatar

Oona Tynkkynen

sisällöntuottaja #some #graafinensuunnittelu #viestintä oona@yritystehdas.fi 0400 249 616

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT